Pucón

Heipä taas!

Viime postauksesta onkin vierähtänyt jo aikaa. Tuntuu uskomattomalta, että siitä on jo kaksi kuukautta, kun lähdin Viñasta viimeistä kertaa. Chilestä lähtemisen jälkeen vietin vajaat kaksi viikkoa reissun päällä, Argentiinan kautta Brasiliassa matkaillen. Palasin Suomeen loppiaisen jälkeen, mutta jo pari päivää paluun jälkeen alkaneet opiskelut, järjestötoiminta, kavereiden näkeminen ynnä muut aktiviteetit ovat pitäneet minut kiireisenä. Vakaa aikomukseni on, että kirjoittaisin vielä tännekin reissuistani ja kaikesta siitä, mistä aioin kirjoittaa jo vaihdon aikana mutten löytänyt aikaa. Lopetankin nyt blogihiljaisuuden julkaisemalla vihdoinkin jutun syyskuisesta matkastani Pucóniin. Itse teksti on kirjoitettu heti reissun jälkeen, mutta silloin jäin odottamaan että saisin kaverini kameralta kuvia juttuun, ja noh.. Kuvia odottelen vieläkin, ja sittemmin koko juttu unohtui. Pucónin reissu toteutui siis syyskuussa, kun saimme Fiestas Patriaksen kunniaksi koko viikon vapaata koulusta.

Pucón, Pucón..! Toistaiseksi pisin reissu niin kestoltaan kuin etäisyydeltäänkin Chilessä olon aikana. Pucón on kaupunki eteläisemmässä Chilessä, yli 900 kilometrin ajomatkan päässä Viñasta. Pucón on tunnettu tulivuoristaan ja monista aktiviteeteistaan, jotka tekevät Pucónista suositun turistikohteen erityisesti kesäisin. Varoitan, että tästä on tulossa pitkä postaus.

Matka kesti 12 tuntia: lähdimme matkaan torstai-iltana, ja seuraavana aamuna olimme perillä. Edestakainen matka Turbusilla maksoi noin 50 euroa, mitä ei voi pitää kovin pahana kun ottaa huomioon matkan pituuden. Perillä meitä odottivat dorm-huoneet Chili Kiwi -nimisessä hostellissa, ja hostellin omistaja kertoi meille saman tien kaikista aktiviteeteista joita voisimme tehdä oleskelumme aikana.

Koska olimme kaikki väsyneitä matkustamisesta päätimme valita ensimmäiseksi kohteeksemme kuumat lähteet (Termas geometricas). Hostellin pihaan saapui minibussi, joka kuljetti meidät kohteeseen. Pucónissa on kuulemma paljon kuumia lähteitä, jotka on rakennettu rikkaita santiagolaisia varten: enemmänkin spa-tyyppisiä, lämmitettyjä, sisällä olevia altaita. Meidän kohteemme sen sijaan oli real deal, sillä altaat olivat ulkoilmassa luonnon keskellä.

Oli todella rentouttavaa lillua lämpimässä vedessä, kun ulkona oli muuten vilpoisaa. Edellisenä päivänä oli satanut lunta. Lähteitä oli 17, ja vaikka osa olikin suljettu, riitti tilaa aivan mainiosti. Punaiset portaat ja käytävät veivät altaalta toiselle, ja paikalta löytyi myös kaksi vesiputousta. Toinen vesiputous putosi altaaseen, ja rohkeat saivat käydä kastamassa itsensä suoraan vuorilta virtaavaan jääkylmään veteen vesiputouksen alla (luonnollisesti kävin kahdesti).

Paketti oli kallis (35,000 pesoa), mutta ehdottomasti kokemisen arvoinen. Pulikoimiseen oli aikaa noin kolme tuntia, joka oli mielestäni riittävästi.

Toisena päivänä minä ja suomalaiset kaverini Kristiina ja Ella lähdimme tapaamaan Kristiinan kämppäkaverin ystävää Marceloa, joka asuu viereisessä kaupungissa Villaricassa. Marcelo on aito mapuche (yksi Chilen alkuperäiskansoista), ja hän oli luvannut kertoa meille kulttuuristaan. Oli uskomattoman mielenkiintoista kuulla mapuchien tavoista ja uskomuksista. Marcelolla oli myös monia perinteisiä soittimia, joita pääsimme kokeilemaan. Yksi mapuchien uskomuksista on, että elämä on jatkuvassa kierrossa. Kuoleman jälkeen ihminen kiertää tuonpuoleisessa, mutta palaa lopulta takaisin elämään seuraavissa sukupolvissa.

Marcelo kertoi myös, että mapuchet kohtaavat vielä tänäkin päivänä syrjintää Chilessä. Mapucheilta on viety maat, ja jopa niitä harvoja jäljellä olevia havitellaan röyhkeästi. Nykyään mapucheille opetetaan koulussa pakollisena aineena mapudungunia, mapuchien omaa kieltä, mikä on askel parempaan suuntaan. Monet sukupolvet ovat nimittäin jääneet paitsi kielen ja tapojen opetuksesta kokonaan - Marcelokin oppi omasta kulttuuristaan vasta, kun lähti matkustelemaan ja tapasi siellä ihmisiä, jotka opettivat häntä. Mapudungunia hän opiskelee nyt aikuisiällä itsenäisesti. Tästä huolimatta diskriminaatio on vielä hyvin todellista, eikä Chilen hallitus tunnusta ongelmaa.

Illalla vuokrasimme kajakat hostellilta ja lähdimme kajakoimaan (onko tuo sana?) järvelle. Löysimme kauniin rannan ja asetuimme piknikille. Söimme kakkua auringonlaskun loisteessa, ja suuntasimme takaisin ennen pimeän tuloa.

Kolmas päivä oli kaunis, joten ulkoilmatekeminen oli must. Hostellin esittelyssä meille kehuttiin hydro speediä - kyseessä on siis aktiviteetti, jossa lasketaan jokea pelkän märkäpuvun ja pienen kellukkeen kanssa. Matkakumppanimme olivat kokeilleet hydro speediä edellisenä päivänä ja kertoivat sen olleen hauskaa, joten keräsin rohkeuteni ja lähdin mukaan.

Saimme varusteiksi kaksi päällekkäistä märkäpukua (koska tähän aikaan vuodesta vesi on liian kylmää, että yhdellä pärjäisi), kahdet sukat, hanskat, räpylät, kypärän sekä kellukkeen. Ideana on pitää käsiä yhdessä kellukkeen sisällä ja roikkua puoliksi sen päällä, kun taas jaloilla voi ohjata ja potkia vauhtia. Lyhyiden ohjeiden (näin käännytään, kuuntele ohjeita ja mitä ikinä teetkin älä päästä irti kellukkeesta - jos näin kuitenkin käy, jää kellumaan ja odottamaan apua) ja pienen harjoittelusession jälkeen syöksyimmekin jo kohti aallokkoa. Nopeat kohdat tuntuivat hurjilta, mutta onnistuin onneksi taltuttamaan aallot, väistämään kiviä ja pysymään pinnalla. Menimme hurjuusluokaltaan 2 ja 4 arvoisia kohtia, kun ilmeisesti 5 olisi se vaarallisin luokitus. Kokemus oli todella hauska, mutta olin hieman pettynyt hinta-laatu-suhteeseen. Joen lasku oli ohi hetkessä - reissu kuitenkin maksoi 20,000 pesoa (liki 30e), joten olisin odottanut että hupia olisi kestänyt pidempäänkin. Lisäksi jouduimme riisumaan märkäpukumme ihan vaan avoimessa maastossa, mikä ei tuntunut ihan niin mukavalta vaikka olikin bikinit alla.

Villarico-tulivuori

Neljännen päivän tekemistä mietin pitkään. Villarican tulivuorelle kiipeäminen olisi ehdottomasti ollut tekemislistallani, mutta koska tulivuori purkautui maaliskuussa ei huipulle ollut asiaa. Tulivuorella järjestetään kyllä lumikenkäilyä, mutta vain puolessa välissä rinnettä. Pitkällisen harkinnan jälkeen tulin lopulta siihen tulokseen, että koska olen nähnyt lunta ennenkin eikä lumikenkäily ole niin ihmeellistä, ei vain puoleen väliin tulivuorta nouseminen ole rahojeni arvoista (tämäkin reissu olisi siis maksanut yli 20,000 pesoa). Vaikka harmitti ettei huipulle päässyt, oli silti aika siistiä nähdä oikea, aktiivinen tulivuori. Yön pimetessä nimittäin näki, miten tulivuoren suu hehkui punaisena. Hohde oli melko heikko (ei saanut kameralle mitenkään), mutta näkyi kuitenkin kun osasi katsoa. Aika siistiä.

Tulivuoren sijasta siis vuokrasimme pyörät ja lähdimme 40 kilometrin mittaiselle lenkille. Ei kovin kaukaa kaupungista lähti soratie, joka lukemattomien ylä- ja alamäkien jälkeen johdatti meidät vesiputouksen luo. Nautimme eväitä ja jatkoimme matkaa, sillä halusimme tehdä vielä pienen lisälenkin joka johtaisi meidät järvelle. Matka järvelle ei ollut pitkä (vain noin 5 kilometriä), mutta täyttä ylämäkeä. Voin sanoa, että perille päästessä oli aika voittajafiilis. Valitettavasti emme päässeet järven kauneimmalle osalle, sillä siellä tehtiin jonkinlaista kunnostustyötä, mutta oli ne maisemat kauniita silti. Ja alaspäin tuleminen oli kyllä mukavaa :D aikaa säästääksemme palasimme keskustaan tien viertä ajaen, mikä tuntui ajoittain aika pelottavalta kun autot ja rekat huristivat vierestä tuhatta ja sataa. Ehdimme takaisin vuokraamolle juuri ennen sulkemisaikaa. Vaikka takamus vähän kipeytyikin ja väsytti aika vietävästi, oli todella palkitsevaa päästä vähän urheilemaan. Nautin myös siitä, että kyseessä oli omatoiminen retki, jossa sai mennä omaan tahtiin. Ja tietenkin ne maisemat - käytännössä koko reitin ajan nähtävillä oli joko idyllistä maaseutua, tulivuoria tai jokia.

Pyörän vuokraaminen päiväksi maksoi 9,000 pesoa ja pääsymaksu vesiputoukselle 1,000 pesoa, joten verrattuna muiden päivien aktiviteetteihin tämä oli todella kohtuuhintainen (noin 15 euroa). Kehottaisin kuitenkin tarkkaavaisuuteen pyörän vuokraamisen kanssa: olimme jo lähteneet matkaan, kun seuraamme lyöttäytynyt saksalainen huomasi että hänen renkaansa kaipasi lisää ilmaa. Palasimme vuokraamolle ja tarkistitumme renkaamme. Kävi ilmi, että neljästä pyörästä jokainen tarvitsi lisää ilmaa vähintään toiseen renkaaseensa.. Näin suomalaiseen palveluun ja laatuun tottuneena tämmöinen toiminta tuntui aika pöyristyttävältä: jos vuokraan pyörän, niin oletan että se on myöskin tarkistettu ja kunnossa. Onneksi hoksasimme tämän ennen kuin olimme kauempana, tai reissusta olisi voinut tulla vieläkin raskaampi.

Viides ja viimeinen päivä Pucónissa. Olimme sopineet tapaavamme Marcelon vielä ennen lähtöä, joten aamulla suuntasimme taas Villaricaan. Marcelo vei meidät maaseudulle. Kävelimme paikallisessa ulkoilma-mapuche-keskuksessa, ja Marcelo kertoi meille lisää mielenkiintoisia tarinoita. Iltapäivällä Kristiina ja Ella jatkoivat matkaa muihin kaupunkeihin, kun taas itse palasin vielä Pucóniin hetkeksi. Kiertelin vielä lisää käsityöläisten kauppoja, ja löysin vihdoinkin sen mitä olen koko Chilessä olon aikani etsinyt - sen täydellisen lapis latsuli-korun.

Villaricassa

Illalla söimme paikallisessa gringo-ravintolassa. Latitude 39:n omistajat ovat amerikkalaisia, jotka matkustaessaan ihastuivat Chileen niin että päättivät jäädä. Heidän ravintolastaan löytyy herkullisia hampurilaisia, jotka eivät jätä nälkäiseksi. Itse päätin kokeilla vähän erikoisempaa tapausta: pihvin, pekonin, karamellisoitujen sipuleiden ja suolakurkkujen lisäksi hampurilaisessa oli sivaus maapähkinävoita. Hieman epäilyttävältä kuulostava makuyhdistelmä osoittautui herkulliseksi, kun makea ja suolainen täydensivät toisiaan.

Ja niin alkoi taas yö bussissa.. Pucónissa oli paljon nähtävää, ja monipuolisen aktiviteettivalikoiman ansiosta aika ei kävisi pitkäksi pidemmälläkään reissulla. Kaupunki itsessään on kuitenkin harmittavan turistinen ja muistuttaa puutaloineen enemmän alppikylää kuin aitoa chileläistä kaupunkia. Kaupungissa toki on varmasti enemmän hulinaa kesäisin, mutta ainakin vierailumme ajankohtana kaupungin kolusi läpi helposti päivässä. Marcelon mukaan turisteista kyllä tykätään, mutta kaikesta myös rahastetaan. Tämän huomasin itsekkin, sillä vaikka majoitus ja matkat olivat budjetissa paloi reissulla aikamoinen määrä rahaa. Rahanmeno ei sinänsä harmita, sillä sain elämyksiä joita ei ihan hevillä unohdeta, mutta tämä kannattaa pitää mielessä mikäli harkitsee Pucóniin matkustamista.